Kumminkin, hilpasin tänään (ja eilen... ja tiistaina..) alennusmyyntejä tutkimaan! Alennusmyyntejen saldo oli kaikilta kolmelta päivältä hiustenkuivaaja, kiharrin, laukku, 4 mekkoa, 2 toppia, jakkubolero, sukkikset, alusvaatteita, vyötärövyö, kengät ja farkut. :D On ne alennusmyynnit petollisia.Vaikka ostokseni ei varsinaisesti blogiin kuulu eikä aihepiiriin sopi (tosin energynetin laskurin mukaan kolmen päivän aikana kertyneet 9 shoppailutuntia kuluttivat 1869 kaloria! Pitäisköhän alkaa harrastamaan useammin :D) niin vähän voisin vääntää tikusta (vaatteista) asiaa. En tiedä minkä kokoiseksi kuvittelette minut, vaikka tiedätte lähes kaikki mittani sun muut, mutta jos yhtään helpottaa kuvittelemaan, niin vaatteeni on lähes aina kokoa 38. On myös kokoja 40 ja 42, mutta on myös 36, vähän vaatteesta riippuen. Esimerkiksi topit ja t-paidat voi olla ihan kevyesti kokoa 36 tai S, mutta vain villeimmissä päiväunissani mahtun koon 36 kauluspaitaan tai housuihin :D

On sinänsä mielenkiintoista että mahdun edes kokoon 38 (jota on noin 90% vaatteistani), koska esimerkiksi H&M:n mittataulukon mukaan koon 38 edustajan mittojen tulisi olla about 88-72-92. Jos käännätte päätä hiukan oikealle niin varmaan huomaatte että mittani ei ihan nuo ole :D Gina Tricotissa vastaavan koon mitat on 92-74-99. Ei vielä ihan niihinkään pitäisi mahtua. Itseasiassa, H&M:n taulukon mukaan rinnanympärykset puolesta minun pitäisi käyttää kokoa 48, vyötärön mukaan 40 ja pepun mukaan 44-46. Ginan taulukkoon en edes mahtu rintojen ja pepun puolesta, että se siitä sitten :D. Jännä että koot voi heittää noinkin paljon. Itseasiassa, ollessani kaikkein painavimmillani minulla oli pari XS kokoista paitaa :D

Nyt aleista ostamani vaatteet olivat kaikki kokoja 36-40 tai S-M (paitsi että yksi mekoista oli L) ja vyötärövyö oli 75cm. Tuntuu vähän turhalta lukea mitään mittataulukoita kerta ne tuntuu olevan ihan höpöhöpöä, vai onko ne jollain pitänyt paikkaansa? :D En tiedä teistä, mutta eikö kuulosta vähän hassulta että tyttö, joka on painoindeksin mukaan "merkittävästi ylipainoinen" käyttää S-koon (tai 38) vaatteita? Tai ehkä mulla on vaan kaikki paino oikeesti läskiä päässä, joskus on sanottu että en ole ihan terävin kynä penaalissa. Joopa joo :D

Ylläolevaa ilmiötä ei ole käynyt, no worries. Tänään näin tosi hoikalla naisella oikein kunnon jenkkikset. Tuli hyvä mieli :D Hihih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti